Siippa vietti tänään vapaapäivää. Jo aamupäivällä sain töihin puhelinsoiton, kun siippa oli alkanut miettiä ruuanlaittoa. Harkitsi pastan tekemistä alusta lähtien.
En innostunut ajatuksesta. Ensinnäkään siippa ei ole koskaan tehnyt pastaa, joten jos sille tielle lähdettäisiin, odotettavissa olisi useampi puhelinsoitto keittiöstä, jossa ihmeteltäisiin, missä meillä on jauhoja, vettä - älä laita vettä, vaan munia - no missä niitä munia sitten on, mitä muuta tarvitaan, miten taikinan saa irti sormista, miten sen saa ohueksi levyksi ja suikaleiksi, miksi se keitettäessä liimautuu yhteen klönttiin. Ja lopulta tuloksena olisi megalomaaninen sotku keittiössä. Neuvoin unohtamaan pastanteon vetoamalla siihen, että se on tosi, tosi vaikeaa.
Seuraava idea oli tehdä pizzaa. Joo, kuulostaa paremmalta, sitä siippa on tehnyt ennenkin. Hetken päästä uusi puhelinsoitto ja tiedustelu, että mitä aineksia pizzapohjaan tulee ja paljonko. Ja onko meillä hiivaa. Huokaisin ja kehotin ostamaan vehnäjauhoja ja hiivaa. Siippa pohdiskeli, paljonko jauhoja tarvitaan taikinaan, josta syntyisi kaksi calzone-pizzaa. Minulla ei ollut aavistustakaan. Siippa mietti edelleen, pitäisikö sitten ehkä tehdä taikina netistä löytyneen reseptin mukaan. Erinomainen ajatus! Teepä niin!
Töistä kotiin tultuani minua kiellettiin nauramasta, kun tulen keittiöön. Kysyin, olisiko sopivampaa itkeä, ja menin tarkastelemaan tilannetta. Pellillä odotti kuin odottikin paistamista vaille valmis calzone ja toinen oli pöydällä siipan miettiessä, miten sen saa siitä irti. En kyllä ymmärrä, miten sillä jauhomäärällä, joka oli pöydälle kaadettu, on mahdollista, että taikina tarttuu alustaan, mutta näköjään sekin on mahdollista.
Muuten keittiössä vallitsi hävityksen kauhistus. Jauhoja tosiaankin oli pöydällä runsaasti. Sen lisäksi pizzan teossa oli tarvittu huomattava määrä kippoja, kuppoja, vateja, lautasia ja erilaisia työkaluja. Ja tietenkin paistinpannu. Huokaisin. Olisin ottanut valokuvankin, mutta siippa kielsi.
Pizzat menivät uuniin, ja komensin siippaa siivouspuuhiin. Sovimme työnjaosta: hän siivoaa jauhot ja minä laitan astiakokoelman tiskikoneeseen. Siinä siivoillessa siippa kertoili saaneensa muutamankin ahaa-elämyksen kokkaillessaan. Ilman jauhoja taikina tarttuu tosi pahasti pöytään. Liian ohueksi kaulittu taikinaa repeilee, kun sitä taittaa ja siirtää. Liika täyte tekee myös calzonen hankalasti käsiteltäväksi. Jep, ihan hyviä huomioita.
Lopputulos oli ihan syötävä, ja annos niin suuri, että pizzaa taidetaan syödä vielä yöpalaksi tänään sekä aamupalaksi ja lounaaksi huomenna.
Hyvä, että joitain ajatuksia oli sentään putkahtanut mieleen ;)
VastaaPoistaHyvä niin. Ehkä ne jopa muistetaan ensi kerralla kokkaillessa. ;)
PoistaYrittäminen on kuitenkin se pääasia ja jos mitään ei tee, niin mitään ei opi :D
VastaaPoistaVoin kyllä kuvitella sen sotkun koska sitä tuppaa meikäläiseltäkin syntymään eritoten leipomisen jalossa lajissa mutta sun pitää ajatella että kenties kymmenen toiston jälkeen sä voit tulla siistiin kotiin ja istua syömään täydellistä safkaa.
En ymmärrä, miten on edes mahdollista saada aikaan sellainen sotku. Ja vaikkei muuta olisi, niin ainakin on kaikki kattilat ja pannut otettu esille ja juuri sen verran tahrittu, että ne pitää pestä.
PoistaYrityksen ja erehdyksen kautta :)
VastaaPoistaVirheistä voi oppia, mutta sen ei tarvitse olla ainoa tapa, sanoi joku viisas muinoin.
PoistaMitähän siitä pastasta olis tullut?!?
VastaaPoistaTodennäköisesti vielä enemmän jauhoja pöydällä ja lattialla myös. Ja raakaa kananmunaa. Sekä kissa, joka olisi ylensyönyt itsensä raa'alla pastataikinalla.
PoistaLoistavaa! :-D
VastaaPoistaSeuraavalla kerralla piilokamera kehiin.
Tekisi tosiaan mieli virittää kamera taltioimaan siipan tekemisiä. ;)
Poista