sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Piiitkä huokaus....

Nyt tulee lapsettoman ihmisen narinaa lapsellisista ja heidän lapsistaan. Teitä on varoitettu, joten ihan turha lykätä herneitä nenään ja alkaa valittaa herneistä minulle.

Ensinnäkin olen ihmetellyt jo kauan (muutaman vuoden) esiteinin avuttomuutta. Ensin ajattelin, että kyllä se siitä kasvaa ja kehittyy ja alkaa ihan itsekin hoksata asioita. Mutta ei. Karkkipaperit ja muut roskat eivät päädy roskikseen, huoneeseen jää valo päälle, kun lähdetään koko porukka ulos, ja jos asiasta huomauttaa, esiteini käyttää hämmästyneeltä, vessasta ei IKINÄ sammuteta valoa sieltä poistuessa ja ovikin jää auki ja haisu leviää koko taloon ja usein vessakin jää vetämättä, ulos pyritään nyt syysviileälläkin ihan liian vähissä vaatteissa (esim. ilman takkia) ja sohvalla istuen huudellaan aikuisille, että on jano, voisiko joku tuoda vettä. Ja niin edelleen. Ja vaikka ystävällisesti ohjaisi esiteiniä oikeaan suuntaan, mitään pitkäaikaisempia muistijälkiä ohjaus ei tunnu tuottavan.

Olen ihmetellyt asiaa monta kertaa, sillä esiteini on aivan normaaliälyinen ja pienellä patistuksella kaikenlaiseen arkipäiväiseen toimintaan kykenevä. Osaamisen puutteestakaan ei periaatteessa tunnu olevan kyse. Isänsä sanoo, että kyllä se siitä oppii kun kasvaa, mutta minä olen alkanut epäilemään. On paljon asioita, joita lapsi ei opi, jos kukaan ei opeta.

Kävin äskettäin poikkeuksellisesti noutamassa esiteinin ja panin siinä muutaman minuuttia eteisessä odottaessani merkille pari asiaa.
- Esiteini käy vessassa, jättää oven selälleen ja valot päälle. Äiti tulee sammuttamaan valon ja sulkemaan oven, ei sano lapselleen mitään saatikka että pyytäisi lastaan tekemään nämä asiat. Tämä näytti tapahtuvan melko rutiininomaisesti.
- Sitten on aika pukea ulkovaatteet lähtöä varten. Äiti käskee pukemaan takin ja kengät.

Jos vanhempi tekee esiteini-ikäisen lapsen puolesta arkisia asioita, jotka lapsen pitäisi (minun mielestäni) osata jo itse ja ilman ohjausta, lapsi ei ole syyllinen omaan avuttomuuteensa. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa äiti on ajatellut lapsensa olevan riittävän iso huolehtimaan tällaisista asioista itse. Tai ehkä äiti ei ole ajatellut ollenkaan asiaa vaan osoittaa rakkauttaan (tai jotain) tekemällä kirjaimellisesti kaikkensa lapsen puolesta. Samaisella äidillähän on myös hieman ylikorostunut suojeluvaisto.

Toiseksi olen ihmetellyt naapurista kuuluvia ääniä ja tähän asiaan mielelläni kuulisin teidän lapsellisten näkemyksen. Onko normaalia, että noin puolivuotias itkee kovaan ääneen joka päivä aamuin illoin pitkän aikaa? Pitkä aikaa tarkoittaa noin tuntia, joskus pidempäänkin. Entä onko normaalia, että päälle kaksivuotias huutaa täyttä kurkkua joka päivä päiväkodista kotiin tultuaan ja tätäkin kestää minimissään puoli tuntia kerrallaan? Kuten sanottu, minä olen lapseton, eikä omaa kokemusta noin pienestä ole. Mies, jolla on yksi lapsi, väittää, ettei pikkulasten kuulu ihan noin paljon huutaa. Ymmärrän tämä tietenkin tarkoittavan, että miehen lapsi huusi saman ikäisenä vähemmän. Mutta mitä muut sanovat?

19 kommenttia:

  1. Näin lapsettomana en arvaa ottaa kovin radikaalisti kantaa mutta olen katsellut systereitteni teini-iässä (no ne on 13 ja 14 v) olevia likkalapsia ja voin suorastaan pahoin kun katselen sitä "uusavuttomuutta" joka heille suodaan. Ärh.
    Jos huomautan asiasta elikkäs siitä v***un paapomisesta, saan systerin silmilleni ja kun olen kertonut hänen itseasiassa tekevän karhunpalveluksen likoille niin siitähän vasta helvetti syntyykin. Toista se oli iloisella 60-luvulla jolloin vielä Sparta ruletti ja Siperia opetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ovat ajat muuttuneet meikäläisten lapsuudesta. Ihmettelen vaan, että miksi on menty niinkin pitkälle kuin jotkut vanhemmat menevät. Siis tarkoitan näitä curling-vanhempia, jotka tasoittavat lapsensa tietä niin, ettei ikinä tule mitään vastoinkäymisiä tai pettymyksiä lapselle, edes pieniä sellaisia.

      Poista
  2. Me lapsettomathan ei saada sanoa mitään lasten omituisesta käytöksestä tai muusta. Kumminkin hiljaa mielessäni minäkin olen ihmettelyt meidän lähistöllä asuvaa, nyt 15-vuotiasta poikaa. Kun hän oli 12-13 vuotias ja kävin hänen äitinsä kanssa joskus lenkillä, poika saattoi soittaa äidilleen useita kertoja tunnin lenkkimme aikana ja pyytää sitä ja tätä. Lopuksi usein piti mennä puolijuoksua kotiin päin, kun poika ei löytänyt jotain mitä tarvitsi. En lenkkeile enää naisen kanssa;) Poika kuljetetaan vieläkin autolla kouluunsa ja haetaan pois. Matkaa on 11 km, ja koululaisille on järjestetty bussivuorot.
    Jotenkin tuntuu, muitakin samanikäisiä katsellessa, että miten he koskaan oppivat elämään ja vastaamaan itsestään, kun kaikki tehdään valmiiksi.

    Mutta kuten sanottu, en sanonut siis mitään, olen lapseton;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun mielestäni 15-vuotiaan pitäisi olla kykenevä menemään bussilla kouluun, niin kuin varmaan kaikki kaverinsakin tekevät.
      Olen muuten miettinyt ihan sitä samaa, että mitä tapahtuu sitten, kun nämä vanhempiensa paapomat kullannuput lähtevät vaikka opiskelemaan kauas kotoa.
      Mutta parempi tosiaan on, että me lapsettomat olemme hiljaa näistä asioista. ;)

      Poista
  3. Ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia. Niin se tuntuu menevän eikä sitä voi tajuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oletettavasti olet oikeassa. Mutta kuinka kauan se äiti jaksaa olla ahkera, kun lapset kasvavat?

      Poista
  4. Meikäläinen on ns. laiska äiti, en juuri jaksa huolehtia esim. lasten pukeutumisesta vaan arvelen, että kaipa nuo pukevat kun huomaavat ettei aiempi varustus riitä. Joskus olen tuntenut olevani liiankin piittaamaton, kun olen ihmetellyt joitain keskustelupalstan keskusteluja. Ehkä en kuitenkaan ole aivan onnettomasti noita kasvattanut, kun aika itsenäisiksi ovat oppineet.

    Minusta 2v:n jatkuva kauan itkeminen kuulostaa huolestuttavalta. Ainahan voit toki tehdä lastensuojeluilmoituksen anonyymisti, jos se tuntuu oikealta/tarpeelliselta ratkaisulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo on kyllä varmasti pidemmän päälle toimiva ratkaisu, että lapset itse kokeilevat, millä vaatteilla tarkenee. Luulen, että minäkin olisin melko laiska äiti, jos minulla olisi lapsia, ja täysin tietoisesti. Minä en vaan jaksa uskoa, että kenenkään elämäntehtävä on passata perheenjäseniään.

      Vaikea sanoa, mitä tuolla seinän takana loppujen lopuksi tapahtuu, ja täytyy sanoa, että kynnys puuttua asioihin on aika korkea, kun en näitä naapureita loppujen lopuksi edes tunne niin hyvin. Sellainen tuntuma minulla kuitenkin on, että en kelpuuta heitä kissanhoitajiksi, vaikka ovat oikein tarjoutuneet.

      Poista
  5. Meidän muksu ei kai ihan esiteiniksi ole vielä luokiteltavissa (9 v), mutta olen tehnyt periaatepäätöksen, että se on paapominen loppu ny. Olen kertakaikkiaan vain kategorisesti kieltäytynyt siivoamasta hänen jälkiään, tai hätätapauksia varten olen kehittänyt uhkasakkojärjestelmän: jokaisesta hänen vaatekappaleestaan, jonka minä joudun poimimaan lattialta, perin 50 senttiä hänen lompakostaan.

    Tämä edellyttää kyllä melko hyvää kaaoksensietokykyä - annan esimerkiksi likaisten astioiden kasautua siihen ruokapöytään just niin korkeaksi kasaksi kuin ovat kasautuakseen, ennen kuin arvon nuoriherra suvaitsee ne itse koneeseen viedä - mutta uskoisin (toivoisin ainakin!) ettei tätä kestä kuin tämän siirtymäkauden ajan ja lopulta oppi menee perille ja perussiisteys alkaa sujua lapselta luonnostaan. (Pitäkee peukkuja, että tämä teoriani tosiaan pitäisi paikkansa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankariäiti! ;) Toivottavasti siirtymäkausi ei ole pitkä. Kyllä minä luulisin, että Siperia opettaa, mutta aina on tietenkin niitäkin, joita sotku ei haittaa. :P

      Poista
  6. Sille päälle sattuessaan saattaahan tuon ikäinen lapsi parkua lurauttaa pitkäänkin, varsinkin jos kyseessä on päättäväisen lapsen yritys väsyttää päättäväinen vanhempi. Vaan silloin on kyllä kyse yksittäisestä tapahtumasta.
    Anonyymi lastensuojeluilmoitus voisi olla harkinnan arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä naapurit ovat päällisin puolin, siis julkisivultaan, ihan normaaleja, työssäkäyviä ihmisiä, joista itse asiassa kumpikin lienee omassa työssään törmännyt ongelmaperheisiin. Joskus on kyllä tullut mieleen, että kulkevatko ne kotonaan korvatulpat korvissa vai mikä on, kun puolivuotias tosiaan saa huutaa vaikka tunnin putkeen.

      Poista
    2. Meidän tyttö on nyt karvan alta 2-vuotias. Puolivuotiaana oli vielä sellaisia tunnin huutoja, ei ehkä ihan päivittäin, mutta melkein. Mahavaivojansa huusi. Ei auttanut kanniskelut eikä mitkään, ja joskus ajattelin että tekevätköhän naapurit kohta lastensuojeluilmoituksen. Huudot loppuivat noin kahdeksankuisena. Kaksivuotiaalla saattaa olla uhma, jota hän ilmentää "itkupotkuraivarein". Kummitytöllä ne ovat kuulemma pahimmillaan kestäneet toista tuntia, kauhulla odotan kuinka meillä käy. Toisaalta jos kaksivuotias on vasta hiljan aloittanut päiväkodin, hän voi kotiin tultuaan osoittaa mieltään siitä, että hänet on "hylätty" päiväksi. En siis olisi kauhean huolissani, mutta sinähän se olet joka niitä itkuja kuuntelet. Ei sen lastensuojeluilmoituksen vuoksi keneltäkään lapsia viedä, sitä on turha pelätä, että jos olet kovin huolissasi niin tee vaan. Itse olen (noista vauva-ajan peloistani huolimatta) sitä mieltä, että koko kylän tulisi kasvatukseen osallistua, eikä itselle heränneitä isoja huolia kannata lakaista maton alle pelkästään siksi, ettei halua puuttua toisten asioihin.

      Oma on tosiaan niin pieni, etten itse ole vielä teiniä kasvattanut. Meillä kuitenkin omassa lapsuudenkodissani oli se tapa, että kyllä teininkin piti omat asiansa hoitaa. Astiat koneeseen, pyykit pyykkikoriin, oma huone siistinä ym. Siinä sitten teinin persoonakin vaikuttaa, minä olin aina paljon siistimpi kuin veljeni.

      Poista
    3. Muistelen, että pari vuotta sitten tämä isompikin lapsonen huusi samanikäisenä kuin nuorempi sisarus nyt varsin ponnekkaasti. Onhan lapsissa tietenkin eroja, ja mistä sitä tietää, vaikka naapureiden kasvatusfilosofiaan kuuluisi antaa lapsen huutaa kaikessa rauhassa juuri niin kauan kuin huudattaa. Siitä voi sitten olla montaa mieltä, onko se hyvä ratkaisu.

      Samoin minun kotonani, itse piti huone pitää järjestyksessä. Enkä muista, että asiaa olisi mitenkään edes erityisesti korostettu, saati että siivoamisesta olisi saanut palkkaa niin kuin nykylapset kuulemma saavat. Se oli normaalia toimintaa, joka vaan piti hoitaa.

      Poista
  7. Tervehdys!
    Sinulle olisi haaste blogissani.

    VastaaPoista
  8. Minulla on kaksi aikuista tytärtä ja yksi lapsenlapsi (1-v). Tyttäret joutuivat kyllä odottelemaan koulutaksia usein tunninkin ajan, ei tullut mieleenkään lähteä vuíemään kouluun. Olenkin ihmetelly koulujen edessä olevia autojonoja.
    Siivous kuului asiaan ihan pienestä pitäen ja voimien mukaan, joskus huudon kera, joskus ilman.
    Teininä nuorempi hoiti jo muidenkin lapsia ja nyt on äiti, vanhempi ei ole koskaan lapsenhoidosta piitannut.
    Ystävättäreni on edelleen samassa päiväkodissa töissä, johon minäkin menin vuonna 78 ja hän väittää lasten kasvetuksen muuttuneen paljon näinä vuosina. Lapset tuodaan autolla, esikoulussa ekana pitää opettaa lapset kävelemään ja ajamaan pyörällä, koska retkille saattaa olla jopa kilometrin matka ja se tuntuu olevan näille nupuille liian paljon.
    Tytär kyllä väitti että meillä ei pakotettu, vaan annettiin vaihtoehdot: joko teet tai sitten itket ja teet.
    Olen eläkkeellä olevä, vielä työiässä oleva (55-v) ja olen kasvatusalan ammattilainen,mutta huono näissä kasvatusasioissa. Tyttären pikkuinen kävelee pitkät matkat ja rattaita ei juuri käytetä. Yhdessä kerätään pikkuisen lelut ja vaatteet viedään yhdessä pyykkiin. Tuo on minusta jo aika paljon, kun pikkuinen on vuoden ja kuukauden ikäinen ja äitinsä on minun tyttäristä se jonka likaiset vaatteet piilotin tyynyn alle, kun ne eivät kulkeutuneet pyykkikoriin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon olen muuten minäkin kiinnittänyt huomiota, että monien vanhempien mielestä lasten ei pidä kävellä. Esim. kilometrin matka on alakoululaiselle liian pitkä käveltäväksi, ja varsinkaan yksin, ilman aikuista. Minun kouluaikanani (80-luvun alussa) koulu kielsi pyörällä tulemisen, jos matkaa oli alle 2 km, ja aika harvoja tuotiin autolla. Yli 5 km koulumatkalaiset saivat ilmaisen bussikortin.
      Kuulostan varmaan vanhalta tädiltä näin sanoessani, mutta nykylapsia paapotaan ihan kamalan paljon.

      Poista
  9. joo, minullakin oli laiskojen poikijen kanssa vaikea tulla toimeen, kun he enimmäkseen ei halunut tehä kotitöitä , mutta aikuisiksi kasvoivat, kun muuttiin pois ja niillä ei enää ollut vaihtoehtoja . Nyt on ahkeria molemmat .
    Pikkulapset itkee tai raivoo kun on niilä jotakin vikaa , kun ei osaa ilmaista viellä sanoilla kaikkea, Eikö ne vanhemmat välittää ? Se on paha ! Kysäisivät edes -mitä vikana , ikävää jos joudut kuuntelemään semmoista päivästä toiseen minä tulisin hulluksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...