Valivalivali... ja syvä huokaus päälle

Piti oikein tarkistaa, että milloin olen viimeksi käynyt täällä blogissa kääntymässä. Sen verran oli jo pölyä kertynyt, että on taas aika puhaltaa pahimmat pois. Saamaton olotila jatkuu vaikka koko ajan yritän tehdä kaikenlaista. Enkä pelkästään yritä, sillä silmin havaittavaa tulostakin syntyy, mutta blogi on jäänyt taas tuuliajolle ja roskaajatkin näyttävät löytäneen takaisin, vaikka juuri jossain hehkutin, miten olin saanut ne karkotettua.

Takapiha vie taas aikaa ja energiaa, vaikka siellä ei periaatteessa pitäisi olla mitään isompaa projektia odottamassa. Silti saan huomattavan paljon aikaa kulumaan siihen, että asetun kohtaan, josta näen koko komeuden, ja ryhdyn visioimaan. Puskaa sinne, kukkaa tänne... Ei ehkä kuitenkaan lisäpuskia, mutta jotain maanpeittokasvia pariin ongelmakohtaan. Vai pitäisikö ongelma peittää mullalla ja heitellä ruohonsiemeniä päälle? Välillä käyn poimimassa muutaman kotilon ja etanan ja lähetän ne nilviäisten taivaaseen.

Mennäviikolla tein huomioita naapuruston takapihoista sen verran kuin on mahdollista menemättä varsinaisesti kenenkään tontille tallustelemaan. Yhteen pihaan tuotiin jo viime syksynä minikaivuri, joka muutaman kauhallisen ehti kaivaa ennen kuin se jätettiin koko talveksi seisomaan sinne kuopan ja multakasan viereen. Nyt minikaivuri on viety pois, mutta projekti - mikä ikinä se sitten onkaan - ei näytä edenneen syksyn tilanteesta minnekään suuntaan. Mielenkiinnolla odotan, aikooko kyseisen pihan haltija perustaa jonkinlaisen mutalammikon takapihalleen vai mistä on kysymys.

Erään päivän sade innosti parikin naapuruston asukasta parturoimaan pihansa heinikkoa, joka oli jo ihan sen korkuista, että se olisi oikeastaan kannattanut leikata vaikkapa viikatteella. Toinen surruutteli ruohonleikkurilla edestakaisin märkää heinikkoa sateen aikana, toinen heti sen jälkeen. Ensin mainitun ruohonleikkuri taisi tehdä lakon jossakin vaiheessa, kun kyseisen heinikon yllä alkoi leijailla mustaa savua. Ihan kiva, että ihmiset vihdoin ja viimein havahtuvat ja alkavat siistiä pihojaan, mutta luulisi märän, ylipitkäksi päässeen ruohon leikkaamisen olevan vähän turhan vaivalloista. Eikö ihmisillä ole maalaisjärkeä, joka sanoisi, että kuivan heinikon leikkaaminen olisi helpompaa? Ja toisaalta heinäpeltoon tepsisi todennäköisesti siimaleikkuri tavallista ruohonleikkuria paremmin.

Itse asiassa kaikki edellämainitut tapaukset ovat yhden ja saman rivitalon takapihoja. Muuten tässä lähinaapurustossa ihmiset näyttävät pitävän pihansa jonkinlaisessa kuosissa, mutta tuossa talossa on ilmeisesti päässyt valloilleen kollektiivinen piittaamattomuus. Periaatteessa varmaan on ihan itse kunkin oma asia, miten takapihaansa hoitaa, mutta toisaalta heinäpellon kasvattaminen takapihalla ei minun mielestäni ole kovin fiksua ja huomaavaista naapurustoa kohtaan. Esimerkiksi ne kotilot, joita vastaan kaikki kotipuutarhurit sotivat, todennäköisesti sikiävät erityisesti näillä hunningolle jätetyillä pihoilla ja mönkivät sieltä syömään lähistön puutarhakasveja. Eikä naapuripihojen joutomaa varmaan ole mikään iso plussa, jos joku haluaa myydä asuntonsa ja toivoo naapuruston näyttävän parhaat puolensa mahdollisille ostajille.

Edellä olevan kirjoitettuani voin ilmeisesti todeta, että minulla on nykyään liikaa aikaa, kun ehdin tarkkailla naapurien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä näinkin tarkasti jopa keskellä viikkoa.